lauantai 24. marraskuuta 2012

Ohje vauvan tossuihin

Siirrän tänne kysytyimmän ohjeeni vanhasta Vuodatuksen blogistani.
Sain sähköpostiini monta kyselyä vauvan tossujen ohjeisiin. 
Otin kuvia työvaiheista, kun neuloin uudet tossut.
Yritän tässä selittää hieman, miten tossut valmistuu.


Tee 20 silmukkaa ja neulo aina oikeaa 12 cm. Päätä 8 silmukkaa ja jatka 12 :lla silmukalla.

Neulo vaaleanpunaisella 4 kierrosta oikeaa, sileää ja valkoisella nurjaa neuletta 4 kierrosta (puikollista).
Raitoja tulee 8 vaaleanpunaista, 7 valkoista raitaa.



Neulo sauma nurjalta , löysästi yhteen. 
Taita työ, edelleen nurjalla. Kiinnitä valkoinen (kantapääosuus) yhteen normaalisti neuloen. Raitaosuuden tein hieman kireämmin. Siinä on pohjaosuus valmiina.

Nyt pohjasauma on neulottu yhteen.

Käännä työ oikeinpäin. Pohja on nyt ommeltu yhteen kiinni ja yläosa on kokonaan auki.



Poimi neulalle kohoraidat, valkoisella langalla.

Kiristä lanka, päättele tiukasti.

Kukkaa vaille valmis tossu.

Virkkaa kaksi kukkaa. (5 ketjusilmukkaa renkaaksi, renkaaseen 10 kiinteää silmukkaa. Yhteen silmukkaan, pylväs, pitkäpylväs, pylväs ja seuraavaan silmukkaan kiinteä silmukka. Toista 5 kertaa)

Kukan keskusta ja tällä pienellä pallosella kiinnitetään kukka tossuun. Siihen voi käyttää nappia helmeä tms. Minä kieputin vähän lankaa pikkusormen ympärille ja virkkasin siitä pallon, jolla kaksi kukkaa päällekkäin on helppo kiinnittää.

Taita tossun reuna alas haluttuun korkeuteen, sitä ei tarvitse kiinnittää mitenkään, pysyy muutenkin alhaalla. 

Tässä on valmis tossu.
Haluan korostaa, että tossu ei oma suunnittelema, vaan olen sen löytänyt Eestiläisestä blogista. 

42 kommenttia:

  1. Voi Hilkka... ihanaa sinä olet myös muuttanut tänne !
    Tervetuloa, heti liityin lukijaksesi.

    Olen usein miettinyt mitä sinulle kuuluu !

    Suuret kiitokset asiallisesta ja kivasta kommentistasi :)
    En minä luovuta, halusin vaan tietää olenko väärässä, blogini kanssa !

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kun julkaisit ohjeen uudelleen täällä! Turhautti hieman, kun olisin halunnut jokin aika sitten tehdä nuo tossut, mutta sinun blogistasi ei sitten löytynyt kuvia tuohon ohjeeseen. Täytyy kokeilla noita jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
  3. Tosi paljon kiitoksia vauvan tossujen ohjeesta haluan ja koetaa tehdä niitä on kivaa ja rentouttavaa omella iltaisin nelijalkaisten hoidosta vapautumisen jälkeen hyvää vasta painoa työlleni,,,,,,

    VastaaPoista
  4. Löysin edellisen blogin lenkkariohjeen, siltä tosin puuttuu kuvat; oisiko kuvat mahdollisesti saatavilla jotenkin?
    nim. aloitteleva virkkari

    VastaaPoista
  5. Anonyymi
    Olen täällä Espanjassa ja kaikki tossua koskevat kuvat ova Suomessa.
    Tässä linkki alkuperäiseen tossuun: http://josicroche.blogspot.com.es/2009/04/passo-passo-do-tenis-all-star-em-croche.html
    Siinä on selkeät kuvat, seuraat vaan niitä, kyllä onnistuu.

    VastaaPoista
  6. Aivan ihastuttava ohje. Minun piti heti päästä kokeilemaan sitä ja myös jakamaan eteenpäin, koska malli on mielestäni nerokas kaikessa yksinkertaisuudessaan.

    VastaaPoista
  7. hei! kerkesin tekemään puolet ensimmäisestä vauvojen lenkkarit ohjeesta sinun ensimmäisestä blogista. nyt kun yritän päästä uudestaan sivuille niin tulee vaan "hetkinen" olisin tosi kiitollinen jos lisäisit ohjeen tänne tai sitten laittaisit sähköpostia minulle! :) sintti88@hotmail.com
    aivan ihania vauvan tossuja oot kyllä tehnyt! =D

    VastaaPoista
  8. Hei! Aivan ihana ohje, löysin googlaamalla. Kaksi vauvaa tulossa sukuun ja ajattelin, että tämmöset vois tehä. Mitä lankaa käytit ja minkä kokoisia puikkoja? Oisko ideoita, mitä voisi laittaa pojan tossuihin kukkien sijasta? :)

    VastaaPoista
  9. Olen ihan unohtanut mainita, että tossun lanka on Novitan Wool , sopii vauvojen neuleisiin.Puikot muistaakseni nro 3, vähän käsialan mukaan.
    Kukan tilalla voi käyttää nappia, joku iso poikamainen koristenappi, ,mutta toisaalta, kukka voi olla pojallakin, minä olen tehnyt tossut vaaleansinisenä kukkineen.

    VastaaPoista
  10. Kauniit tossut
    Millaisin pistoin tuo sivusauma ja pohja pitäisi ommella?
    Jos vielä saisi kuvan tuosta pohjan makkara osuudesta ,että kuinka sen ompelu suoritetaan,tai jos joku tietää kuvan myös siitä vaiheesta, niin voisi laitaa linkkiä.

    VastaaPoista
  11. "Neulo sauma nurjalta , löysästi yhteen.
    Taita työ, edelleen nurjalla. Kiinnitä valkoinen (kantapääosuus) yhteen normaalisti neuloen. Raitaosuuden tein hieman kireämmin. Siinä on pohjaosuus valmiina."

    Tämä teksti ja allaoleva kuva pitäisi selvittää, miten koko pohjaosuus ommellaan samalla kertaa yhteen, kärkiosuus hieman kireämmälle, kuten kuvassa näkyy.
    "Makkaraosuus" samoin kuin kantaosuuskin, neulomalla yhtäperää yhteen. Kun katsot tarkkaan, huomaat kyllä kuvasta. Ommel on tavallista ommelta.
    Ommelta en osaa selittää, mutta tästä linkistä ainakin löytyy ohje:
    http://www.kaspaikka.fi/neulonta/tekniikka-ja-rakenne/saumat.html

    VastaaPoista
  12. ihana ohje, kiitos. Olisin myös aloittelevana virkkaajana toivonut niihin lenkkareihin kuvallista ohjetta. Ootko suomentanut ohjeen alkuperäisestä vai muunnellut sitä? Kuinka hyvin ne kuvat sitten natsaa sinun ohjeesi kanssa?

    VastaaPoista
  13. Kuinkas tästä saisi aikuisen kokoisen?

    VastaaPoista
  14. Outi
    Lisäät vaan silmukoita ja kierroksia samassa suhteessa enemmän.

    VastaaPoista
  15. mikä lanka ja minkä numeron puikot?

    VastaaPoista
  16. Ilmeisesti oma pää on jumissa, mutta mitä tarkoittaa kun nuo valkoiset raidat tulee neuloa nurjaa? Eli kun vaihdan tuosta sileastä nurjaksi niin pitääkö ensimmäinen puikollinen olla "oikeaa" vai "nurjaa" ja kuinka tästä eteenpäin nuo 4 puikollista? Oma ajatus on tämän kanssa aivan jumissa..

    VastaaPoista
  17. oikeeta ja taas oikeeta, niin tulee se valakee nurjannäkönen :)
    mulla täys ongelma saada tossusta tossun näköstä, paremminki näyttää suippokärkiseltä lankamytyltä.. :D

    VastaaPoista
  18. Aloitan nurjan toisella värillä toisesta reunasta, näin sileälle puolelle tulee sileää ja nurjalle nurjaa, korjatkaa jos olen väärässä. Kaipaisin Hilkka ohjetta 3-vuotiaalle ja aikuiselle, jotka olivat aiemmassa blogissasikin. Ihanaa, kun olet palannut kuvioihin!

    VastaaPoista
  19. Hei! Miten olet noissa raitakohdissa vaihtanut väriä? Oletko katkaissut aina langan ja ottanut uuden värin tilalle? Olen vasta aloittelija neulomisessa ja kaipaan lisäselvitystä :D
    "Neulo vaaleanpunaisella 4 kierrosta oikeaa, sileää ja valkoisella nurjaa neuletta 4 kierrosta (puikollista).
    Raitoja tulee 8 vaaleanpunaista, 7 valkoista raitaa." - Eli aloitatko tuon vaaleanpunaisen raidan neulomalla oikeaa ja seuraava kierros nurjaa ja taas oikeaa? :) Muuten ohje vaikuttaa oikein simppeliltä. Tein eilen tästä harjoitus kappaleen, mutta se näyttää enemmänkin lankakasalta kun tossulta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En katkaise lankaa, vaan kuljetan sen siinä reunassa mukana,löysästi. Kyllä aloitan, siis ensin oikea, sitten nurja, vaaleanpunaisella.
      Kuvio on oikealta puolelta niin, että neljä oikein värillisellä, neljä nurin valkoisella. Siis oikealta puolelta katsottuna. (Valkoinen on nurjalla puolella oikeaa.). Kyllä on vaikea selittää, vaikka itselle ihan selvä juttu.
      Harjoitus tekee mestarin.

      Poista
  20. Nämä on niiin ihanat! Pakko seuraavaksi neuloa nämä!

    VastaaPoista
  21. Olisin aloittelevan tekijänä kaivannut tähän ohjeeseen enempi tietoa pohjan tekemisestä ja kenties vaikka kuvaakin siitä. Jotenkin sekavan tuntuinen selvitys pohjasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netistä löytyy kyllä selvempiäkin ohjeita, että siitä vaan etsimään.

      Poista
  22. Hei! Onko työ tehty minkä merkkisellä langalla?

    VastaaPoista
  23. Söpöt tossut. Kiitos ohjeesta loppukesästä tarvitsen juuri jotain näin sulosta. On vielä onneksi aikaa harjoitella, huh huh kuis käy. Kyllä se siitä.

    VastaaPoista
  24. Tosi söpöt, mutta mietin tässä, että kyllähän tuollaiset kelpaisivat mullekin! Eli mitenköhän saisi aikuisen kokoisina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen neulonut omaankin jalkaan sopivat, suurensin vaan ohjetta jokaiseen suuntaan.
      Minulla ei ole ohjetta tehtynä, mutta uskon, että onnistuu silmukoita lisäämällä ja pituutta tietty.
      Kokeilemalla !

      Poista
  25. Voi miten ihanat !! Täytyy kokeilla !!

    VastaaPoista
  26. Tossut on aivan ihanat! Olen tehnyt monet. Ja jotkut ovat kyselleet mistä ja miten, olen linkittänyt tämän sivusi heille.

    VastaaPoista
  27. Miten leveä tuon 20 silmukan aloitusjutun pitäisi olla? Mulla kun on ohuempi lanka niin pohdin miten paljon silmukoita pitäisi olla...

    VastaaPoista
  28. Kiitokset ohjeesta, ihanat tossut ja helpot tehdä :)

    VastaaPoista
  29. Onpa söpöset tossut ! Varsinkin pikku prinsessalle - miksei prinssillekin. Mietiskelin, miten tuota mallia voisi soveltaa prinsessan myssyyn. Oletko kokeillut?
    Hyvää kesänjatkoa!

    VastaaPoista
  30. http://booginalma.vuodatus.net/lue/2015/11/vauvan-tossut

    VastaaPoista
  31. Aivan ihanat tossut ja nimesinkin ne "Hyvän tuulen tossuiksi", koska aina nousee hymy huulille niitä katsoessani. Kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista
  32. Mä en kyllä tuolla saanut langanvaihtoa pysymään yhtä kauniisti kuin sinä tuossa kuvassa, jossa tossu nurjalta puolelta. Mutta jos teen 4 kierrosta oikeaa värillä ja värinvaihdossa (+ vaihtaminen nurjaksi) eka kierros oikeaa ja sitten taas oikeaa ( nurja puoli), onnistuu nuo rypytykset jä värin vaihto jää nurjalle puolelle piiloon.

    VastaaPoista
  33. Minkä ikäiselle nämä olisivat koska olisin tekemässä 2,5-3 vuotiaalle sukkia? Ja tosi kauniit❤

    VastaaPoista
  34. Ihanat. Löysin samaa mallia ympäri maailman netistä.

    VastaaPoista
  35. Miten teet tuon värinvaihdon niin että se ei näy? Terkuin Katja

    VastaaPoista